elämää luuserina + pari löytöä

paita h&m hame ja vyö kappahl huivi kirpputori

tänään oon ollut suorastaan mystisen tehokas: sain töissä aikaan vaikka mitä, sain vihdoin hankittua itselleni hiusvärin ja ratsasin vielä UFFinkin onnistuneesti. ja nyt kyllä kieltämättä huomaa, et päivän energiavarastot alkaa olla hyvin pitkälti käytetty, sillä mua väsyttää aivan armottomasti.

mjoo. aamulla suuntasin Luostarivuoren lukiolle Elämäni luuserina-monologinäytelmän (ruotsiksi Henrik - en tönt) kuiskaajaksi. tosta ko. pätkästä oli tänään ensimmäinen pääharjoitus, joka vedettiin Luostarivuoren abeille ja mun tehtävä oli tosiaan kytätä plaria ja olla tarkkana, et jos näyttelijä unohtaisi repliikkinsä. mut eipä mun tarvinnut hirveästi mitään tehdä, repliikit meni just niin kuin piti ja yleisönä olleet abit näyttivät pitävän esityksestä.

Elämäni luuserina on Henrik Ståhlin kirjoittama ja omaan elämään perustuva monologi (kantaesitys Ruotsissa vuonna 1999), jossa käsitellään koulukiusaamista Henrik-nimisen pojan näkökulmasta. ja koska mulla itselläni on koulukiusaamistausta, (vaihdoin peräti koulua kasiluokalla, kun kiusaaminen yltyi niin pahaksi etten enää kyennyt menemään kouluun), niin tuo näytelmä tietysti sit nostaa niitä juttuja uudelleen pintaan. ehkä se onkin syy siihen, miks oon ollut jotenkin yliherkkä viime päivinä? eniten muhun iskee näytelmän loppupuolella oleva kappale, jossa Henrik pohtii sitä miten julmaa on, että jo teini-ikäisinä kiusaajat saattavat pilata kiusattavan loppuelämän romuttamalla tämän itsetunnon kokonaan. että kiusattu voi elää siinä ahdistuksessa ja huonommuudentunteessa koko loppuelämänsä vain siitä syystä, ettei oma naama nyt sattunut joidenkin silmiä miellyttämään.
siksi musta onkin niin hienoa, että Åbo Svenska Teater ja Linnateatteri ovat päättäneet tehdä ton näytelmän ja nyt sen valmistuttua kiertävät sen kanssa kouluissa. nuoriin luupäihin kun ei niin helposti uppoa mitkään perinteiset "hyi hyi, ei saa kiusata"-puheet, joten ehkä ne sit ton kautta oppisi ajattelemaan asioita vähän toisin. ja antaahan toi näytelmä myös kiusatuille toivoa siitä, et kyllä se joskus helpottaa, et niilläkin on lupa olla olemassa. melkein toivon et tuo pätkä olisi tehty Suomessa silloin seitsemän vuotta sitten...

oho, eksyin vähän sivupoluille, mut ei kai se mitään haittaa kun tärkeästä asiasta on kuitenkin kyse. tää onkin se yks suurin syy miks tykkään teatterista niin helvetisti: parhaimmillaan se iskee johonkin todella syvälle ja pistää ajattelemaan.

mutta tosiaan, töissä meni tänään yllättävän myöhään, mutta sain silti itteni piipahtamaan UFFilla parin löydön toivossa. ja kannatti käydä, sillä löysin just ne jutut mitä lähdinkin etsimään:

vaalea (ja lämmin) toppatakki, at last! ja siistissä kunnossa kuin mikä. et tule vaan kylmä talvi, oon nyt valmis.

mustat korottomat saappaat. aitoa nahkaa ja vieläpä kotimaiset, jee! vanhat tosiaan levisivät eilen (lue: pohjat lähtivät irtoamaan kotimatkalla ja kotiin päästyäni niistä ei ollut enää juuri mitään jäljellä...) pitkäaikaisen käytön jälkeen, joten uudet tulivat todellakin tarpeeseen.

ja nyt sit onkin operaatio hiustenvärjäyksen aika. lopputulos jännittää vähän etukäteen, mulla nimittäin tarttui mukaan mustan hiusvärin sijasta eräs toinen sävy. pitäkää peukkuja että onnistun (tai siis Juho onnistuu, sehän mun hiukset värjää, he-he), et mun ei sit huomenna tarvitsisi piilottaa kuontaloani pipon alle.