my dear, dear pets

kevät on nyt sitten vihdoin virallisesti täällä: käytin nimittäin tänään ballerinoja ensimmäistä kertaa tänä vuonna

tunika kirpputori kengät ystävättäreltä

mut se siitä pinnallisemmasta osuudesta. ajattelin nimittäin pyhittää tän postauksen eräille karvakorville, jotka asuu meidän kanssa ja jotka on niitä kaikista rakkaimpia otuksia maan päällä. tiedättepähän sitten, että keistä puhun kun käytän nimiä Aramis ja Siiri. 

 

Aramis (kavereiden kesken Arppa) on syyskuussa (kiitti Jasu huomautuksesta, Arppa oli tosiaan 2kk ikäinen tullessaan meille, joten se täyttääkin jo syyskuussa, nimimerkillä lyhyt matikka) kaksi vuotta täyttävä risteytyskaniherra, joka rakastaa ihmisiä ja päärynää.  Arppa tuli meille vuoden 2008 marraskuussa, kun tehtiin Juhon kanssa reissu eläinkauppaan tarkoituksenamme ihan vaan ihmetellä kyseisen liikkeen kanivauva-tarjontaa. mutta niin siinä sitten kävi, että Arppa lähti meidän mukaan, ja onneksi lähti, sillä parempaa kania ei maan päällä ole, piste. 

Aramis on ihmeellisen sosiaalinen kaniksi: se hyörii mun ja Juhon ympärillä ja kun sitä pysähtyy tervehtimään, niin herra alkaa auliisti jakamaan kanipusuja. nimensäkin poju sai siitä, että jo ensimmäisenä päivänä sitä kiinnosti häkin antamaa turvaa enemmän meidän seura ja uudesta kodista löytyvät salaisuudet. rohkea poika siis jo pienestä pitäen, meidän oma pieni muskettisoturi ♥

Aramiksen lempipuuhaa on pötköttely, mutta välillä sen näkee loikkivan mitä korkeampia iloloikkia. Arppa on myös aikamoinen herkkusuu, se menisi vaikka häntä edellä puuhun päärynän tai banaanin takia. myös  porkkana on suurta herkkua, kuten alla olevasta videostakin näkyy:

Original Video - More videos at TinyPic

toi video on siis kuvattu marraskuussa 2008, eli silloin kun Arppa vietti ensimmäistä viikkoaan meillä. voi miten pieni toinen onkaan ollut ♥

Aramiksen lisäksi meillä asustaa myös 3-vuotias tiibetinterrieri-neiti nimeltään Bristol Cream's Dorinda Melinda, tuttavallisemmin Siiri

  

Siiri (= Sirkka, Nitro-Sirpa, Sirpander, Insinööri Keränen) tuli meille  25.9.2009. mulla oli ollut koko vuoden ihan kauhea koirakuume ja kun Juho löysi netistä ilmoituksen, jossa Siiri etsi uutta kotia, niin se oli menoa ja lujaa. oltiin aluksi mietitty, et jos otettaisiin syksyllä koiranpentu, mut sit tultiin siihen tulokseen, että aikuinen koira olisi meille ja meidän aikatauluille helpompi, kun aikuisen koiran kanssa ei tarvitse käydä niitä sisäsiisteystaisteluja jotka saattaa kestää joidenkin pentujen kohdalla ihan tuhottoman pitkään. no, läheteltiin sit Siirin silloisille omistajille sähköpostia ja elokuussa käytiin moikkaamassa neitiä ja pakko sanoa et se oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Siiri tosiaan kotiutui meille syyskuun lopulla ja se tuli meidän kanssa tutuksi yllättävän nopeasti, esimerkiksi mitään eroahdistusta aikaisemmasta perheestä ei ilmennyt. Siirillä oli myös äärimmäisen hyvä koulutus pohjalla, joten siinäkään asiassa sen kanssa ei tarvinnut tapella.

rotuna tiibetinterrieri oli mulle tuolloin suhteellisen outo, sillä ainoa kyseisen rodun edustaja, jonka tiesin ennen Siiriä, oli Juhon vanhempien tibbe. mutta nyt kun oon tutustunut rotuun Siirin kautta, niin voisin haalia itelleni vaikka kaikki maailman tibbet, on ne sen verran ihania turrukoita. niin ja oikeastihan tiibetinterrierin nimi on väärä, sillä ne on paimenkoiria eikä suinkaan terriereitä. tästä jaksankin paasata ihmisille, jotka Siirin rodun kuullessaan toteaa et "oho aika iso ja hiljainen terrieriksi"..

mutta niin. luonteeltaan Siiri on hyvin uskollinen, älykäs ja vähän arkaileva mitä vieraisiin tulee, se itse valitsee ne kenestä se pitää. jos joku vieras tulee lässyttämään ja rapsuttelemaan, niin Siirin näkee nopeasti että sillä on tukala olla. myös vauhtia riittää ja Siirin pomppu on tosi mainio ja siksi oonkin aatellut, että voisin aloittaa syksyllä neidin kanssa agilityn jos aikataulut vaan suinkin antaa myöten.

Siirin lempipuuhaa on pehmolelujen teurastaminen, Juhon kanssa peuhaaminen ja pitkien aamu-unien ottaminen. sillä on myös tiivis rakkaussuhde sen kantokopan kanssa ja siksi matkustaminen esimerkiksi junassa ei tuota ongelmia.
sauvakävelijät ja lastenvaunut taas ovat Siirin suurimpia vihollisia ja sit uhitellaankin oikein urakalla jos kyseisiä juttuja tulee lenkillä vastaan. myös kynsien leikkaaminen ja turkin harjaaminen on epämiellyttävää, samoin kurapuvun päälle pukeminen. Siiri siis osaa olla aikamoinen dramaqueen jos sille päälle sattuu, en oo koskaan nähnyt yhdeltäkään koiralta yhtä loukkaantunutta ilmettä kuin Siiriltä, jolle on just puettu kurapuku päälle.

 

ja koska joku varmasti ihmettelee, et miten kani ja koira voivat tulla toimeen, niin kerrotaan nyt sitten,  että Siiri ja Aramis on siis ihan kavereita nykyään ja usein ne jopa nuuhkii toisiaan ihan nenät vastakkain. totuttamiseenkaan ei mennyt pitkään, kun ne jo oppivat jakamaan reviirinsä keskenään.

että tällaiset tyypit jakaa mun ja Juhon kanssa arjen ihmeellisyyksiä. molemmat tuovat meidän elämään ihan käsittämättömän onnea ja iloa, joten vaikka Siiri välillä herättääkin meidän neljältä aamulla ilmoittaakseen et taloon jaetaan Turun sanomat, ja vaikka Arppa on purrut nettijohdon useampaan otteeseen poikki, niin ei voitais olla mitenkään onnellisempia meidän pienistä perheenjäsenistä.

ja hei, olis kiva kuulla myös teidän lukijoiden lemmikeistä, itse kun satun olemaan ihminen, jonka sydäntä lähellä on niin kaikki karvaiset, kuin karvattomatkin kaverit. niin ja jos jollain heräsi lisäkysymyksiä esimerkiksi Siiristä tai tiibetinterriereistä yleensä, niin vastaan kyllä mielelläni.